Åbyn näkkileivän tarina
Åbyn kartanon suuresta kirjastosta, kahden kirjan välistä, löytyi edellisvuosisadan alun reseptikirja. Yksi kirjan mielenkiintoisimmista resepteistä oli näkkileipäresepti. Koska tuohon aikaan kaikki viljatuotteet olivat luonnonmukaisesti tuotettuja, päätettiin reseptiä seurata tarkasti ja tehdä näkkileivästä luomutuote.
Löydettyä reseptiä modernisoitiin, ja näkkileivästä leivottiin ensimmäisen koe-erät. Resepti todettiin toimivaksi - näkkileivistä tuli erittäin maukkaita! Muotoa muutimme lehtimäiseksi, jotta sen päälle voisi laittaa mitä erilaisempia herkkuja ja näin luoda aina uusia makuelämyksiä. Tutustu resepteihimme ja löydä omat suosikkisi.
Pelkkä voi antaa näkkileivälle vastustamattoman maun. Näkkileipä sopiikin hyvin juhlien alkupalaksi, ystävien kanssa nautittavaksi, esimerkiksi alkudrinkien yhteydessä. Kokeile näkkileipää myös kastettuna dippikastikkeeseen ja ylläty!
Åbyn näkkileivästä on vuosien saatossa tullut monen suosikki. Näkkileivät leivotaan pienessä leipomossa Porvoossa, mutta leipien suosio on levinnyt jo ympäri maata, myös ulkomaille. Åbyn näkkileipää myydään gourmet-tuotteisiin erikoistuneissa liikkeissä Suomen lisäksi muun muassa Ranskassa.
Suosittelemme kokeilemaan Åbyn näkkileipää - olemme varmoja, että ihastutte!